Harva kiekkoilija on uransa aikana törmännyt Zamboniin, tehnyt hattutempun alle puolessa minuutissa sekä ensimmäisessä ottelussaan hyökkääjänä kahdella ensi kosketuksellaan kiekkoon tehnyt kaksi maalia. Joensuulaisen jääkiekon kasvatti Jouni Westerman kuuluu tuohon harvalukuiseen kerhoon. Voi olla, että hän on tuon kerhon ainoa jäsen.

Joensuun Kanervalan kenttä oli se paikka, josta alkoi Jounin kiekkoura. Naapuruston vanhempien poikien esimerkki sai nuoren Jounin laittamaan luistimet jalkaan. Tosin ne ensimmäiset luistimet olivat siskolta saadut pikaluistimet, eivätkä ne miellyttäneet. Pian hän saikin normaalit luistimet sekä mailan.

- Heti kun sain oikeat luistimet jalkaan sekä mailan käteen tiesin, että tämä on minun lajini. Siitä lähtien lähes kaikki vapaa-aika meni Kanervalan kentällä jääkiekkoa pelatessa. Silloin pelattiin korttelisarjaa, joka oli vielä voimissaan. Nyt ollaan Jokipoikien junioripuolen kanssa selvittämässä, voidaanko korttelisarja herättää taas henkiin. Se olisi helppo tapa päästä mukaan jääkiekkoon, kertoo Westerman.

Westerman ei koskaan ollut mikään pistenikkari, vaan kuten hänen vanha ketjukaverinsa Jouni Mustonen sen sanoi, Westi oli töksynikkari. Westerman tuli tunnetuksi kovista taklauksistaan ja periksi antamattomuudestaan.

- 14 – 15 - vuotiaana jääkiekosta tuli vakavampi juttu, ja silloin ryhdyttiin harjoittelemaan määrätietoisemmin. Koska muut avut olivat niin huonoja, oli pakko taklata. Olin kuitenkin aika pienikokoinen ja omasin hyvän tasapainon luistimilla, niinpä taklaaminen tuli minulta luonnostaan.

Pommikoneesta hyökkääjäksi

Westerman nousi 17 - vuotiaana edustusjoukkueen harjoitusrinkiin ja minkä vaikutuksen hän ensimmäisissä harjoituksissa tekikään! Oli kevät 1983, kausi oli jo päättynyt mutta joukkueen jääharjoitukset pyörivät täyttä päätä. Harjoituksissa pelailtiin ja kahdessa peräkkäisessä vaihdossa Westerman taklasi joukkueen tähtipelaaja Fontaksen maalin takana ihan pystyyn. Toisella kerralla Fontakselta meni hermot ja hän yritti viikateiskulla lyödä päähän. Westermanin onneksi isku ei osunut, sillä siinä olisi voinut käydä huonosti.

- Kyllä siinä oli nuori poika ihmeissään, että eikö edustuksen harjoituksissa saa taklata? Kuvittelin, että kanadalaiset pelaisivat kovaa, mutta Jon oli toisenlainen kanukki, naurahtaa Westerman.

Siinä, että Westerman ei kumarrellut ketään ja meni harjoituksissakin joka tilanteeseen täysillä, oli omat hyvät puolensa.

- Westi piti huolen, että jengi oli hereillä treeneissä. Omassa joukkueessa kun oli tuollainen pommikone, joka treeneissä ajeli ihan surutta. Ei vastustajakaan päässyt peleissä yllättämään, kertaa Mustonen.

Myöhemmin eräs toinenkin tähtistatuksella varustettu kanadalainen sai kokea Westermanin kovuuden.

- Ne oli Stuart Burnien ensimmäiset harjoitukset Joensuussa, kun hänen keskittymisensä herpaantui, niin pääsin ajamaan kaverin puun takaa. Kun Stuart keräili kamojaan tuli kakkosvalmentaja Eskelisen Jamppe sanomaan, että älä ajele noin kovaa, me halutaan vielä nähdä kuinka tuo kaveri pelaa Suomessa.

Monissa tilastoissa Westerman on merkitty puolustajaksi mutta harva muistaa, että hän pelasi uransa aikana useamman pelin myös hyökkääjänä. Monien mielestä hän pelasikin parhaat pelinsä hyökkääjänä.

- Se tapahtui ihan sattumalta. Meillä oli kotipeli Lahden Reipasta vastaan, olin ottelun alun viltissä. Pelin edetessä useampi hyökkääjä loukkaantui, joten nyttemmin jo edesmennyt valmentaja Jan Eysselt laittoi minut kentälle hyökkääjäksi. Kaksi ensimmäistä kosketusta kiekkoon johtivat maaliin, joten ei siinä valmentajalle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin peluuttaa minua hyökkääjänä. Sen jälkeen pelattiin pitkään samalla kenttä koostumuksella Hakki, minä ja Vänni. Tuossa kentässä oli tosi helppo pelata, kun pelaajien ajatukset kävivät niin hyvin yksiin.

Jos Westerman muistetaan pelaajien kesken tsempparina ja todellisena joukkuepelaajana, niin kiekkotilastot muistavat hänet hattutempusta, jonka hän teki alle puolessa minuutissa.

- Se oli kauden 93-94 alla pelattu harjoitusottelu. Siinä ottelussa tuntui kaikki onnistuvan, kolmannessa maalissa Jari Hirsimäki ois voinut tehdä itsekin mutta syötti minulle. Aika harvoin tuollaista pääsee kokemaan, oli siinä kai vähän tuuriakin mukana.

Joukkuepelaaja vailla vertaa

Jos joukkuetoverit saivat kentällä olla hereillä Westermanin kanssa, niin sama koski myös pukuhuonetta. Jokipojilla oli aikoinaan syksyisin tapana käydä Tsekeissä harjoitusleirillä ja yksi reissu on jäänyt niin Jyrki Mannisen kuin Westermaninkin mieliin.

- Hän, joka tuli koppiin viimeisenä sai aina tarkistaa laukkunsa, koska sieltä yleensä löytyi jotain ylimääräistä. Leirin lopussa Jyrki tuli koppiin viimeisenä, ja Joensuussa hänen laukustaan löytyi hallin saunasta viety kiukaan kivi. Tuo kivi matkasi joukkueen mukana koko kauden ja vieraspeleissä ei koskaan tiennyt kenen laukusta se löytyy. Hän, jonka laukusta kivi löytyi, nimettiin ottelun kivipelaajaksi. Kauden päätyttyä se päätyi Mehtimäen saunankiukaalle, jossa se oli useamman vuoden. Liekö ollut siellä niin kauan kunnes kiukaan kivet menivät vaihtoon.

Vaikka joukkuetoverit joutuivat useasti Westermanin pilojen kohteeksi, onnistui vajaan kauden Joensuussa pelannut maalivahti Antero Kivelä vedättämään häntä pahemman kerran.

- Pelattiin Heinolassa ja ottelun alun jälkeen seuraava muistikuva on se, kun makaan pukuhuoneen lattialla jalat kohti taivasta. Antsa ei ollut silloin pelivuorossa ja istui vierelläni. Kysyin häneltä mitä tapahtui, johon Antsa totesi, että etkö muista, kun alkulämmittelyssä kelasit vauhtia ja törmäsit Zambonin keulaan. Se meni vähän aikaa ihan täydestä. Todellisuudessa kävi niin, että taklasin päädyssä Peliittojen toista kanadalaista, jonka jälkeen hän löi minua poikittaisella päähän ja tajuhan siinä meni, muistelee Jouni.

Pitkän pelaajauran aikana Westermania kyseltiin muihinkin seuroihin, mutta mies halusi olla seurauskollinen ja tykkäsi asua Joensuussa. Asia, jota nykykiekossa näkee enää ani harvoin. Yksi kausi on jäänyt pitkältä uralta päällimmäisenä mieleen.

- Ensimmäinen nousu kauden 88-89 päätteeksi oli jotain todella hienoa. Meidän materiaali ei ollut läheskään niin kova mitä esimerkiksi Ässien, mutta silti onnistuttiin. Meillä oli kova tsemppi ja uskottiin omaan juttuumme. Tapani Hämäläinen oli silloin valmentajana, hän oli loistava peluuttaja ja sai joukkueesta kaiken irti, muistelee Westerman.

Kovaa peliä Joensuussa ja muualla

Mehtimäellä pelatussa ottelussa Turun Tovereita vastaan, tunnelma on huipussaan, kun yhtäkkiä nurkkakatsomo nousee seisomaan. Kaikki näkevät, että kohta osuu ja lujaa. Westerman kerää vauhtia ja taklaa vastustajan tähtipelaaja Jouni Tuomisen vaihtoaitioon. Tuominen jää keräilemään palikoitaan, peli vihelletään poikki ja torikokous on valmis. Tuominen käy tilanteessa lämpimänä kuin hellankoukku, ja asiaa riittää Westermanille. ”Onko tossa mitään järkee?” kysyy Tuominen, johon Westerman tyylilleen uskollisena hymyillen vastaa ”Ei tossa mitään järkee ollu”. Sellainen pelimies oli Westerman.

Vanha sanonta, että ennen miehet olivat rautaa ja mailat puuta, piti ainakin Westermanin kohdalla paikkansa. Ottelussa Imatran Ketterää vastaan miehen polvi taittui taklaustilanteessa. Hän yritti vielä pelata, mutta oli pakotettu tulemaan pois, kun luistin osoitti eri suuntaan kuin jalka. Mustosen mukaan Westerman oli todennut valmentajalle: ”Ei tää pahalta tunnu, mut pikkasen tuntuu polvi lonksuvan”. Myöhemmin selvisi, että polven ristisiteet olivat menneet poikki.

Kovasta pelistä tunnettu Westerman istui pelityyli huomioiden yllättävän vähän jäähyllä. Hän saikin 275 1. divisioonassa pelatussa ottelussa vain 105 jäähyminuuttia! Peli on muuttunut paljon Westermanin ajoista ja miehellä on varsin selkeä käsitys, missä suurin muutos on tapahtunut.

- Pelaajat ovat isompia, nopeampia ja taitavampia, mutta mikä huolestuttavinta niin pelaajien keskinäinen kunnioitus on vähentynyt. Ennen peli oli kovaa, mutta reilua. Nykyään pelin sääntöjä on jouduttu muuttamaan, koska pelaajat eivät kunnioita toisiaan. Välillä tuntuu, että nykykiekossa pelkästä hipaisusta saa jäähyn.

Pelaajauran päätös

Pelaajaura oli jo päättyä kauden 94-95 päätteeksi, mutta silloinen A-junioreiden valmentaja Juha Hukkanen oli itse pelannut Saksassa ja ehdotti pelaamista siellä. Keski-Euroopassa vierähtikin miehen kolme viimeistä kautta.

- Bosman-päätöksen tuleminen helpotti pelaajasiirtoja. Oikeastaan se sai minut lähtemään maailmalle, muistelee Westerman.
Viimeisellä kaudella Saksan kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla samassa joukkueessa pelasi Joensuulainen Mika Kupiainen.

- Mikan kanssa pelattiin viimeinen kausi yhdessä ja kimpassa tehtiin kauden jälkeen päätös ripustaa hokkarit naulaan.
Pelaajauran jälkeen mies ei ole päässyt irti jääkiekosta vaan veri vetää mukaan kiekkotoimintaan.

- Nykyään toimin -02 joukkueen valmentajana sekä olen mukana juniori Jokipoikien hallituksessa. Junioreiden valmentaminen on todella mukavaa. Paras palaute valmentamisesta on, kun junnut tulevat treenien jälkeen koppiin hymy naamalla.
Valmentamiseen hän suhtautuu samanlaisella intohimolla kuin pelaamiseenkin.

- Niin pitkään tätä tehdään, kun itselläni on jotain annettavaa jätkille. Syksyllä olisi tarkoitus mennä kurssille kehittämään itseänsä, aina sieltä jotain uutta tietoa tarttuu mukaan, päättää Westerman.