28.05.2010
Jekimovs jatkaa Jokipojissa, Eskelinen, Kivioja ja Miettinen uusina niminä.
Ville Eskelinen, Tatu Miettinen
sekä Henri Kivioja siirtyvät Jokipoikiin, Aku Pekkarinen sekä Roberts Jekimovs
sopivat jatkosta.
Mestiksen runkosarjan lopulla Jokipoikiin liittynyt latvialainen Roberts Jekimovs (21) vahvistaa Jokipoikien hyökkäyspäätä myös ensi kaudella. Jekimovs liittyi Jokipoikiin loukkaantumisten jälkeen hieman keskenkuntoisena, mutta pelasi vahvasti nousujohteiden loppukauden. Runkosarjan loppu meni totutellessa sarjan meininkiin ja lopulta liigakarsinoissa Tampereen Ilvestä vastaan Jekimovs kuului joukkueen parhaimmistoon. Playoffien yhdeksässä ottelussa syntyivät tehot 3+3=6 ja liigakarsinnoissa 3+0=3.
Ville Eskelinen liittyy Jokipoikiin vuoden sopimuksella. Isokokoinen Kuopiolais-keskushyökkääjä on pelannut aiemmin urallaan HPK:ssa, Kouvolassa sekä Savonlinnassa. Viime kaudella Eskelinen kuului Mestiksen parhaimpiin keskushyökkääjiin tehden 31 pelissä 41 pistettä.
Tatu Miettinen on joensuulaisille tuttu kaveri jo parin kauden takaa. Kalpa-kasvatti Miettinen pelasi Jokipojissa kaudella 2005-2006, jonka jälkeen matka jatkui KooKoon riveihin. Parhaalla kaudellaan KooKoossa mies tehtaili tehot 4+21=25.
Mestiksen vuoden tulokkaaksi kaudella 2007-2008 valittu Henri Kivioja pukeutuu ensi kaudella Ärjy-paitaan. Iisalmelaislähtöinen Kivioja pelasi viime kaudella Rovaniemellä, jota ennen hän on esiintynyt K-Vantaan sekä KooKoon riveissä Mestiksessä sekä mm. HIFK:n A-junioreissa.
Aku Pekkarisella sen sijaan alkaa jo kolmas perättäinen kausi Jokipojissa. Varmana luottopakkina tunnettu Pekkarinen ei yleensä juhli tehopisteillä, vaan hänen vahvuutensa näkyvät plus-miinus -tilaston puolelta.
- Jekimovsin jatkaminen meillä on hieno juttu, vahvistaa päävalmentaja Jukka Varmanen. - Mielenkiintoinen pelaaja, ”hyvä jätkä” myös pukukopissa ja haluaa tulla Jokipoikiin kehittymään pelaajana edelleenkin.
- Ville Eskelinen on pelaaja joka sopii joukkueeseemme erinomaisesti. Hän on isokokoinen pelaaja, jonka ominaisuudet sopivat hienosti pelaamiseemme. Villelle on kaavailtu isoa ruutua joukkueessamme.
- Miettisen Tatu on juuri sellainen kokenut pelaaja, jollaisen tarvitsemme joukkueeseemme. Hänellä on meille sopiva arvomaailma ja hän on erittäin motivoitunut pelaamaan meillä. Hän pystyy omalla esimerkillään auttamaan myös nuorempia pelaajiamme.
- Henri Kiviojassa myös täyttyivät hyvin kriteerit joita pelaajalta odotamme. Hän pystyy luistelemaan vahvasti sekä hän pystyy tuottamaan asioita hyökkäyspelissä. Pienestä koostaan huolimatta hän ei kaihda myöskään fyysistä peliä.
- Pekkarisen Akun halusimme ehdottomasti pitää Jokipojissa. Varmaotteinen runkopakki, jonka pelityyli osuu hyvin tarpeisiimme ja hän on lisäksi erinomainen joukkuekaveri, joka on yksi suurimmista lisäarvoista joita pelaajalta haemme, kommentoi Jukka Varmanen uusi kiinnityksiään.
Joukkueen kokoaminen sujuu aikataulussaan. Joukkueen runko on hahmottumassa tiettyjen suuntaviivojen mukaan.
- Pelaajatarjontaa on ollut varsin hyvin, toteaa Jukka Varmanen. – Emme halua tässä vaiheessa hätäillä joukkueen kokoamisen kanssa, vaan haluamme tutkia rauhassa kaikki vaihtoehdot. Tärkeintä on että pelaaja sopii asenteeltaan, arvomaailmaltaan sekä tietenkin pelitaidoiltaan suunnitelmiimme.
Lisäksi Jokipojat on tehnyt Try-Out sopimukset puolustajien Antti Väänäsen ja Ossi Karhusen sekä hyökkääjä Joonas Sivosen kanssa. He ovat mukana Jokipoikien harjoitusryhmässä kesäharjoitusjakson loppuun asti. Tähän jaksoon kuuluu myös kahden viikon jääharjoitus-jakso.
- Väänänen ja Karhunen ovat Joensuulaislähtöisiä pelaajia, jotka ovat pelanneet viime kaudet Joensuun ulkopuolella. He halusivat itse ottaa haasteen vastaan ja tulla taistelemaan pelipaikasta Joensuussa.
- Sivonen on myös Jokipoikien omia pelaajia, ja on ollut viimeisten kahden kauden aikana mukana edustus-joukkueen ringissä. Viime kaudella hän haki peliaikaa Suomi-Sarjasta Lieksassa.