Voidaan sanoa, että Jokipojat ovat ottaneet opiksi. Viime kaudella joukkueen valmennus sai lopullisen muotonsa vasta kahden runkosarjaottelun jälkeen, kun kakkosvalmentajaksi palkattiin pitkän pelaajauran Jokipojissa tehnyt Jani Keränen. Nyt kaikki on toisin. Uusi päävalmentaja valittiin tehtävään maaliskuussa ja kakkosvalmentajakin saatiin ennen huhtikuun alkua. Lopullisen muotonsa ensi kauden valmennustiimi sai viikko sitten, kun Jokipojat julkaisivat uuden maalivahtivalmentajan sekä seuran kautta aikojen ensimmäisen fysiikkavalmentajan.
Arto Pyykkö
Jokipoikien pitkäaikainen ja loistavaa tulosta tehnyt maalivahtivalmentaja Timo Järvinen muutti kauden päätyttyä Kuopioon, näin Jokipojilla oli edessä uuden valmentajan etsiminen. Kovin kaukaa uutta valmentajaa ei tarvinnut etsiä, kun seurassa 2000-luvun alusta valmentajana toiminut Arto Pyykkö suostui tehtävään.
Pyykkö pelasi omalla jääkiekkourallaan maalivahtina, niin Lieksan Hurtissa kuin myös Jokipoikien juniorijoukkueissa. Pelaajauran päätyttyä vuonna 1998 hän siirtyi oitis valmentajaksi ja toimi Kai Rosvallin parina Polvijärven Urheilijoissa. Samoihin aikoihin kun ura Jokipojissa alkoi, valittiin Pyykkö Suomen jääkiekkoliiton Savo-Karjala alueen maalivahtikouluttajaksi. Hän jatkaa liiton toimessa myös uuden haasteen alkaessa.
- Haluan kehittyä valmentajana ja tämä on todella iso haaste, mutta otan sen mielelläni vastaan. Toissa kaudella toimin B-junioreiden valmentajana ja viime kaudella A-junioreiden, joten tämä on luonnollinen askel eteenpäin urallani, toteaa Pyykkö
Harri Yrttiaho
Harri on tuttu mies monille pesäpallon ystäville. Hän pelasi usean kauden ajan kansallispeliä Suomen korkeimmalla sarjatasolla. Ura pesiskentillä loppui jo kauden 2009 päätteeksi, mutta veri veti miehen vielä viime kaudella mukaan KPL:n kokoonpanoon. Nyt hän siirtyi uusien haasteiden pariin, kun työt Jokipoikien fysiikkavalmentajana alkavat.
Yrttiaho on valmistunut vuonna 2008 Jyväskylästä liikuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan biomekaniikka. Alun perin hänen piti toimia muutaman pelaajan henkilökohtaisena valmentajana, kun Jokipojat ilmaisi kiinnostuksensa, ei päätöstä tarvinnut pitkään miettiä.
- Teen pelaajille henkilökohtaiset harjoitusohjelmat, vedän kaikki oheisharjoitukset sekä koetan ohjeistaa pelaajia terveellisemmän ruokavalion pariin. Tämä on minulle loistava mahdollisuus. On hienoa työskennellä näin motivoituneen porukan kanssa, kun pelaajat tekevät paljon töitä, ei itsekkään tule tunteja laskettua, kertoo Yrttiaho.
Päävalmentaja Mikko Haapakoski on tyytyväinen kun valmennus saatiin täydennettyä laadukkailla valmentajilla.
- Monet maajoukkuevalmentajat kehuivat Arton osaamista ja hän on tehnyt loistavaa työtä Jannen ja Milon kanssa. Yrtti on todella pätevä kaveri, hänen harjoituksissa on hyvin paljon samankaltaisuutta, kuin Harri Hakkaraisen systeemeissä, joihin sain mahdollisuuden tutustua vuosien ajan Kärpissä, päättää Haapakoski.
![]() | ![]() |
Sarjataulukko