Haastattelussa Joona Karevaara

HPK:ssa Harri Rindellin alaisuudessa pelannut 23-vuotias Joona Karevaara sai viime kaudella vyölleen 51 runkosarjaottelua, ja niissä syntyivät tehot 5+7. Hän on urallaan pelannut yhteensä 131 SM-liigan runkosarjaottelua, joissa on syntynyt tehot 8+13. Oikealta laukova 187-sentinen laituri oli yksi halutuimmista pelaajista Mestiksen siirtomarkkinoilla, ja hänen siirtymisensä Joensuuhun lienee yksi kesän kovimmista siirroista.

Koko uransa HPK:ta edustaneen Karevaaran murtautuminen liigamiehistöön on ollut kivikkoisen tien takana. Viime kausiin on mahtunut useita lainapestejä eri Mestis-seuroihin, joissa hän on lyhyistä visiiteistään huolimatta pystynyt naputtamaan tehoja piste per peli tahdilla.

Viime kausi oli hänen ensimmäinen täysi kautensa SM-liigassa, eikä se ollut mikään unelmien täyttymys. Kausi oli vaikea, niin seuralle kuin Karevaarallekin. Loppukaudesta koko joukkueen peli tökki ja kausi päättyikin ennenaikaisesti säälipleijareissa, eikä siitä jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa.

- Kausi alkoi omalta osaltani hyvin, ja pääsin vuodenvaihteessa pelaamaan vähän isompia minuutteja. Silloin vain koko joukkueella oli menossa huonompi jakso eikä oma pelikään kulkenut, joten en pystynyt lunastamaan paikkaani ylemmistä ketjuista, muistelee Karevaara.

Pienet peliminuutit SM-liigassa eivät miellyttäneet nuorta kunnianhimoista Karevaaraa. Hän lähteekin nyt hakemaan uralleen uutta nostetta Joensuusta, aivan kuten hänen entinen joukkuekaverinsa Antti Keräläkin teki.

- Halusin viime kauden jälkeen uusia haasteita. Mietin, että maiseman vaihto tekisi hyvää. Pitkään odottelin, millaisia tarjouksia saan ja Jokipoikien tarjoama kokonaispaketti vaikutti parhaimmalta. On hienoa, kun saan pelata koko kauden samassa paikassa. Toivotaan, että saisin pelata ehjän kauden sekä isoja minuutteja.

- Juttelin Kerälän Antin kanssa, eikä hänellä ollut mitään pahaa sanottavaa Jokipojista tai Joensuusta. Hän viihtyi Joensuussa todella hyvin ja pelasikin siellä hyvä kauden, jonka jälkeen hän nousi SM-liigan keskushyökkääjien eliittiin.

Laitahyökkääjän paikalla viihtyvä Karevaara on varsin isokokoinen pelaaja ja hän pystyykin suojaamaan kiekkoa hyvin kyllösmäisesti. Omien sanojensa mukaan hänen parhaat avut löytyvät hyökkäyspäästä. Siitä osoituksena on Youtubeen tiensä löytänyt rangaistuslaukaus, jossa Karevaara veivaa HIFK maalivahti Jan Lundellin sille kuuluisalle toiselle kentälle.

- Ehdottomasti hyökkäyspeli on vahvuuteni. Mielestäni minulla on näppärät kädet sekä hyvä laukaus. Maalivainu minulla oli junnupeleissä kohdallaan ja tuskin se on mihinkään hävinnyt. Uskon, että vastustajan maaliverkko tulee heilumaan ensi kaudella ahkerasti, paaluttaa Karevaara.

Mies ei suinkaan ole valmis kiekkoilija, vaan kehitettävääkin löytyy. Fysiikkavalmentaja Harri Yrttiahon opeilla pyritään nousemaan fyysisesti uudelle tasolle.

- Vaikka viime kaudella kehityinkin fysiikkapuolella paljon, sieltä löytyy edelleenkin parannettavaa. Voimaa pitää kroppaan saada lisää ja ennen kaikkea räjähtävyyttä jalkoihin. Yksi tärkeä asia, miksi päädyin Joensuuhun oli Jokipoikien fysiikkavalmentaja. Mielenkiinnolla odotan, minkälaisia harjoituksia hän tulee vetämään, tuumaa Karevaara.

Karevaara ei ole aiemmin käynyt Joensuussa muuten kuin pelaamassa jääkiekkoa. Ennen juhannusta hänen on tarkoitus tulla viikoksi harjoittelemaan uuteen kotikaupunkiinsa sekä tutustumaan uusiin pelikavereihin. Mikäli harjoitusten lomassa jää aikaa saattaa miehen löytää Kontioniemen golfkentältä. Kolme vuotta sitten alkanut golfharrastus on tuonut sopivaa vastapainoa kesäisiin jääkiekkotreeneihin. Miehen tasoituskin on kivunnut varsin siedettäviin lukemiin, 22,8.

- Kaverit houkuttelivat golfin pariin ja kyllä se golfkärpänen minuakin puraisi. Viime kesänä tuli pelattua aika paljon, tänä kesänä en ole ehtinyt vielä käymään rangella. Mutta uskon, että Kontioniemen kenttä tulee minulle vielä kesän ja syksyn aikana tutuksi.

Lopullinen muutto Joensuuhun tulee ajankohtaiseksi vasta heinäkuun lopulla, jolloin Karevaara avovaimoineen suuntaa kohti uusia seikkailuita.

- Tarkoitus on muuttaa heinäkuun lopussa Joensuuhun, mikäli vain asuntoasiat saadaan siihen mennessä järjestykseen.

Joukkueenjohto ei ole vielä asettanut virallista tavoitetta ensi kaudelle, mutta Karevaaran tavoitteet ovat varsin selkeät.

- Kyllä runkosarjassa pitää olla neljän parhaan joukossa, siitä lähdetään. Playoffit ovat sitten oma maailmansa. Niissä voi käydä miten tahansa, mutta menestystä lähdetään ilman muuta hakemaan, päättää Karevaara.

AddThis

           
   
18.08.2012 - 17:00
Joensuu


 

Ottelukalenteri

Sarjataulukko

JOKIPOJAT UUTISIA MUUALTA