Jokipojat koki viime viikolla tilastotappion, kun TuTo nöyryytti kesyä Ärjylaumaa Mehtimäellä lukemin 1-3. Pitkästä tappioputkesta ei ollut onneksi kysy, vaan Ärjyt palasi jo seuraavana päivänä takaisin voittojen tielle Kiekko-Vantaan kustannuksella. Tänään Jokipojat kohtaa sarjasijoituksen kannalta todella tärkeässä ottelussa Lempäälän Kisan.
Mikäli paperiasiat saadaan kuntoon, niin Jokipoikien riveissä viilettää tänään uusi hyökkääjä, Janne Niva.
- Meillä on tällä hetkellä pulaa hyökkääjistä. Mikko Manner soitti mulle ja sanoi, että ota siitä hyvä pelimies joukkueeseen. Toki tunnen Jannen myös A-junnu ajoilta, että ihan tuttu pelimies on kyseessä, kertoo Mikko Haapakoski.
Jokipojat ja LeKi ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa ja jokainen ottelu on päättynyt Jokipoikien kolmen pisteen voittoon. Jokipojat on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä 55 pisteellä, illan vastustaja on viidentenä 50 pisteellä, joten illan ottelu on todellinen kuuden pisteen kamppailu.
- Vielä on ihan turha korostaa yhden pelin merkitystä, että ei voi puhua kuuden pisteen ottelusta. Tärkeämpää on saada omaa peliä paremmaksi. Toki tärkeistä pisteistä taistellaan tänään, se on selvä.
Viime viikolla joukkueen peli näytti hiukan kankealta, mutta päävalmentaja ei ole tilanteesta huolissaan.
- Ne olivat vain yksittäisiä pelejä, että ei tässä todellakaan huolissaan olla. Kovaa tietysti on treenattu ja treenataan, että keväällä ollaan sitten kunnolla iskussa, päättää Mikko Haapakoski.
![]() | ![]() |
Sarjataulukko