Savon kuninkaat nöyrtyvät kun Ärjyt tulevat kaupunkiin!

Jokipojat otti viime viikonloppuna historialliset kaksi voittoa vaikealta länsi-suomen kiertueelta. Joukkue pelasi viisi loistavaa erää ja varsinkin ottelu Lempäälässä oli Jokipoikien täydellistä hallintaa. Keskiviikkona joukkue matkustaa Mikkeliin, josta lähdetään hakemaan sarjajohtajan päänahkaa!

Kesällä joukkueeseen liittynyt nuori puolustajalupaus Ville Hyvärinen on kasvanut samaa tahtia kuin koko joukkue. Nuori mies onkin raivannut itselleen paikan Jokipoikien kivenkovaan puolustukseen.

- Viime viikonloppu oli meiltä onnistunut. Kaksi voittoa reissupeleistä ruokkii joukkueen itseluottamusta ja henkistä puolta. Kun lähdimme reissuun jo torstaina ja palasimme vasta lauantaiyönä, niin matkalla joukkuehenki kasvoi uusiin mittoihin, kertoo Ville Hyvärinen.

- Pelimme on kokoajan parantunut ja Lempäälässä pakettimme kesti vihdoinkin kasassa koko ottelun ajan. Se oli meiltä hyvä peli, meillä ei missään vaiheessa ollut mitään hätää.

Keskiviikkona Jokipojat tekee pisteidenhakureissun Mikkelin ”rodeodriven” uudistettuun halliin.

- Luottavaisin mielin lähdetään Mikkeliin. Joukkueen tekeminen on mennyt eteenpäin kokoajan, pelimme menee hetki hetkeltä parempaan suuntaan. Kolmea pistettä lähdetään hakemaan ja kaikkemme teemme, että kolme pistettä lähtee meidän mukana Joensuuhun, päättää Ville Hyvärinen.
 

Otto Karvinen on jo osittain palannut harjoituksiin. Otteluihin mies palannee parin viikon päästä.

AddThis

           
   
18.08.2012 - 17:00
Joensuu


 

Ottelukalenteri

Sarjataulukko

JOKIPOJAT UUTISIA MUUALTA