Sarjajohtajalle annetaan isän kädestä!

Jokipoikien viime viikko oli kaksijakoinen, Vaasasta matkaan tarttui nolla pistettä vaikkakin joukkue pelasi hyvän pelin. Lauantaina Mehtimäellä Ärjyt otti tärkeän voiton sarjataulukossa ylempänä olevalta Lempäälän Kisasta.

Keskiviikkona joukkue matkustaa Kouvolaan sarjajohtaja Kouvolan KooKoon vieraaksi. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen Joensuussa päättyi KooKoon voittoon 3-4 ja toinen kohtaaminen Kouvolassa meni KooKoolle puhtaasti 3-0.

- Viime kohtaamisesta jäi meille paljon hampaankoloon. Pelattiin hyvä peli, mutta vain luu jäi käteen. Tietenkin kun kolme menee omiin, niin ei voi olla täysin tyytyväinen, mutta pelissä oli silloin paljon hyviä elementtejä, kertaa apuvalmentaja Jouni Varis.

KooKoo pelasi viime viikolla kaksi ottelua. Vieraissa kaatui JYP-akatemia puhtaasti 4-0, mutta kotona sarjajumbo TuTo vei pisteet, joten huomenna vastassa lienee ärsytetty joukkue.

- KooKoo on huippujoukkue, jolla on hyvä maalivahti. Mitään ei saada ilmaiseksi. Meidän pitää pysyä poissa boksista, sieltä ei pelejä voiteta. Joukkueena kun puolustetaan, niin silloin pärjätään. Peliin pitää saada röyhkeyttä ja ylpeyttä.

Jokipojat luo paljon laadukkaita maalipaikkoja, mutta viimeistely on hiukan ontunut. Onko valmennusjohto huolissaan?

- Ei olla huolissaan. Silloin jos emme pystyisi luomaan paikkoja, olisi syytä huoleen. Paljon on harjoiteltu irtokiekkoihin menemistä ja maalintekotilanteen tukitoimia. Pelaajille on sanottu, että aina ei tarvitse pistää yläpesään tai takatolpalta tyhjiin. Tarvitaan likaisia maaleja ja tarvitaan nälkää mennä sinne maalille.

Jokipojat koki vähän ajan sisään toisen kovan menetyksen, kun puolustaja Esa Lehikoinen siirtyi SM-liigaan Rauman lukkoon.

- Harmittaa totta kai, mutta Esan tilanne tiedettiin, että heti kun hän saa sopimuksen ylempää, niin hän lähtee. Hän auttoi meitä oikeaan aikaan kun meillä oli loukkaantumisia, siitä iso kiitos Esalle. Toivon hänelle kaikkea hyvää Raumalle, päättää Jouni Varis.

 

 

 

 

 

AddThis

           
   
18.08.2012 - 17:00
Joensuu


 

Ottelukalenteri

Sarjataulukko

JOKIPOJAT UUTISIA MUUALTA