Pistepussi karttui tiukan taistelun kautta

Jokipoikien taisteleva ilme ei riittänyt täyteen pistepottiin Mehtimäen lauantai-illassa, vaan vierailija Sport vei kaksi pistettä mukanaan Vaasaan voittamaalilaukauksien kautta.

 

Kotijoukkue tuli pelin ensimmäiseen erään hyvin ja sai luotua alkuminuuteilla hyvin painetta vastustajan päätyyn. Ottelu jatkui kuitenkin tasaisena ja maalipaikkoja ei nähty kummassakaan päässä. Toisessa erässä Sport viimeisteli kaksi kertaa vajaassa puolessa minuutissa ja kotijoukkueen asema näytti heikommalta. Matti Näätänen huudatti kotiyleisöä erän loppupuoliskolla viivalaukauksellaan ja kolmanteen erään siirryttiin tilanteessa 1-2. Viiimeiseen erään luisteli hyvin latautunut ärjylauma ja hyökkäykset vyöryivät kohti vastustajan maalia. Työnteko palkittiin ja 60 minuutin kohdalla valotaululla oli tasalukemat 2-2. Jatkoaika mentiin maalittomana ja voittolaukauksilla voittoon päätyi Sport. Kotijoukkueen kolmannen erän esitys oli sellainen, että sen pysyessä päällä 60 minuuttia on jokainen mestisjoukkue helisemässä. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kotiottelua, joka tarjoillaan Mehtimäellä keskiviikkona 12.10. kun vastaan asettuu Peliitat Heinolasta.

Ottelusta on tarjolla raporttia PunaMustien, Jatkoajan ja Mehtimäkeläisen sivuilta, niihen pääset näppärästi näistä:

Jatkoaika

PunaMustat

Mehtimäkelainen

AddThis

           
   
18.08.2012 - 17:00
Joensuu


 

Ottelukalenteri

Sarjataulukko

JOKIPOJAT UUTISIA MUUALTA