Jokipojilla on edessään kahden ottelun viikonloppu. Ensimmäinen koitos on perjantaina Oulussa Kiekko-Laserin vieraana ja viikonlopun huipentaa kotipeli K-Vantaata vastaan lauantaina. Edessä on kaksi tärkeää kamppailua, joista joukkue lähtee hakemaan luonnollisesti täyttä pistepottia.
Jokipojat otti kauden toisen kotivoittonsa keskiviikkona, kun se kaatoi Peliitat. Ottelussa neljä maalia viimeistellyt Roope Ranta oli Miro Aaltosen kanssa ottelun tärkeimmät pelaajat ja tämä kaksikko jatkaa joukkueessa myös viikonlopun peleissä. Ensimmäisessä ottelussa Ärjyt matkaavat Ouluun, jossa on kalavelkojen maksun paikka, hakivathan oululaiset Joensuusta 0-3 vierasvoiton syyskuun loppupuolella. Nyt on siis aika ottaa nuo pisteet takaisin, vaikka korkoja onkin vaikea periä.
Viikonlopun kotiotteluun, Mehtimäen lauantai-iltaan vastaan luistelee K-Vantaa. Nämä lohipaidat ovat päätyneet pisteille jo neljässä viimeisessä ottelussaan, mutta Ärjyjen kaukaloon on viritteillä sellaiset verkot, että pisteitä ei olla helpolla antamassa mukaan. Jokipojilla on edessään matkustamista Ouluun ja takaisin, välissä peli, mutta siinä mielessä puntit lienee melko tasan, kun K-Vantaakin pelaa perjantaina kotiottelun.
Lauantain ottelu Mehtimäellä alkaa klo.17:00, tule paikalle toteamaan kuinka lohta käsitellään!
![]() | ![]() |
Sarjataulukko