Lempäälän legioona Ärjyn hampaisiin

Jokipoikien kotiottelut jatkuvat maaottelutauon jälkeen lauantaina, kun vastaan luistelee Lempäälän Kisa. Jokipojat hävisivät keskiviikkona Vaasassa, vaikka hallitsivat pelin alkua. Maalit jäivät tuolloin tekemättä ja Sport kuittasi voiton 5-1 lukemin. LeKin viimeisin koitos on perjantai-illalta Savonlinnasta, josta se haki pisteet lukemin 0-1.

Joukkueet ovat kohdanneet kaudella kerran aikaisemmin, silloin Ärjylauma vei pisteet vieraspelissä lukemin 0-3

- Silloin pärjättiin kyllä hyvin Lempäälän pienessä kaukalossa, oli tosi hyvä peli meiltä, Jouni Varis kertaa menneitä

Nyt on edessä kuitenkin uusi peli ja vastustajakin on muuttunut edellisestä kohtaamisesta. Jokipojissakin on muutoksia ollut, mutta viimeisimpään peliin verrattuna mitään dramaattista ei ole tulossa

- Ei tule isompia muutoksia, aamujään jälkeen katsotaan tilannetta vielä uudelleen, onko tarpeen tehdä jotain, miettii Varis ja jatkaa: LeKillä on porukka muuttunut sitten viime kohtaamisen ja eiköhän siellä jokunen liigalainakin ole taas mukana.

Nälkäinen Ärjynippu tulee kotiluolaan sisuuntuneena ja luottamus omaan tekemiseen on kova. Onnistumiset olivat Vaasassa vähissä, mutta tekeminen oli edelleen hyvällä tasolla, eikä Vaasan pelin lopputulos ole ihan oikeutettu.

- Pelattiin siellä hyvä peli, varsinkin alussa. Ei vaan saatu sitä näkymään tulostaululla. LeKin kaatoon ollaan valmiita, se vaatii meiltä huippupelin kuten kaikkia vastaan tässä sarjassa. Ei ole mitään estettä sille, ettemme voisi voittaa LeKiä, omalla tekemisellä siinä onnistutaan, lopettaa päättäväinen Varis.

Ottelu Mehtimäen kiekkopyhätössä alkaa klo. 17:00, tervetuloa kannustamaan Jokipojat voittoon!

AddThis

           
   
18.08.2012 - 17:00
Joensuu


 

Ottelukalenteri

Sarjataulukko

JOKIPOJAT UUTISIA MUUALTA