Vierailusta Kouvolassa jäi Ärjyille käteen vain kaluttu luu. Joukkueen peli oli välillä jopa loistokasta, mutta hyvistä paikoistakaan ei saatu maaleja aikaiseksi. Tulevana viikonloppuna pitää tulla maaleja, koska tarjolla olisi kuusi pistettä, sarjataulukossa sijoilla kuusi ja seitsemän olevilta TuTolta ja Hokilta.
Perjantaina Mehtimäellä iskevät yhteen TuTo ja Jokipojat kello 18:30 alkavassa ottelussa ja lauantaina kello 17:00 vastaan asettuu sijalla kuusi oleva Kajaanin Hokki.
Uusina miehinä joukkueessa esiintyvät aikaisemmalla visiitillään Jokipojissa häikäissyt Roope Ranta sekä täysin uutena miehenä Espoon Bluesista tulee Jere Sallinen. Kaksikon lainasopimus on mallia toistaiseksi.
Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa TuToa vastaan Jokipojat nousi hienosti kahden maalin takaa voittoon. Sen jälkeen Turussa on puhaltanut muutoksen tuulet, kun joukkueen päävalmentaja vaihtui. Maanantaina valmennusvastuun otti suomalainen kiekkolegenda Kari Makkonen.
Kajaanin Hokki on ollut Jokipojille tällä kaudelle voittamaton. Ensimmäisessä kohtaamisessa Hokki otti kolme pistettä. Toinen kohtaaminen oli jo tiukempi, mutta siinäkin Hokki otti voiton, tosin vasta voittolaukauskilpailussa. Nyt on aika ottaa nälkämaan pojilta täydet kolme pistettä.
![]() | ![]() |
Sarjataulukko