Jokipoikien viime viikko sujui hienosti, vieraissa kaatui niin SaPko kuin sarjakärki Jukuritkin. Mutta tänään haaste on äärimmäisen kova, kun vastaan asettuu hurjaan lentoon päässyt Vaasan Sport. Sport on voittanut viisi viimeistä peliään ja jäänyt viimeksi pisteittä marraskuun lopulla.
Jokipojat ei kuitenkaan haasteesta ole moksiskaan vaan lähtee tosissaan haastamaan ykkösmestarisuosikkia.
- Kova on haaste, vastassa on huippujoukkue. Oman pelin kautta lähdetään hakemaan hyvää tulosta. Keskitytään vain omaan tekemiseen ja valmistaudutaan hyvin. Pelissä pitää saada kaikki irti mikäli meinataan pärjätä, kertoo apuvalmentaja Jouni Varis.
Myöskin vaasalaiset näkevät illan kamppailun kovana haasteena ja Sportin päävalmentaja Pasi Räsänen kehuukin Jokipoikien joukkuetta.
- Tiukkoja pelejä on ollut Jokipoikien kanssa ja edessä on mielenkiintoinen haaste. Varsinkin nyt kun saivat vielä Roope Rannan sinne, joukkue vahvistui entisestään. Muutenkin on kerätty hyvä nippu sinne, kehuu Pasi Räsänen.
- Meidän pitää vaan luottaa omaan systeemin ja omaan tekemiseen. Se on ainut asia mihin me pystytään vaikuttamaan. Mihinkään muuhun ei pystytä vaikuttamaan, antaa vastustajan pelata ihan miten vaan.
Tietysti kotipeli niin siinä pitää olla tietynlainen peli-ilme ja pelisyke, se pitää olla joka kerta tolle kotiyleisölle. Sitä me lähdetään hakemaan.
Yksi illan pääteemoista Jokipojille on kuinka he pääsevät Sportin kovan paineen alta pois ja pystyvät paineistamaan Sportin kokematonta puolustusta.
- Kyllähän Sport antaa painetta, mutta mielestä Jukureiden paine on vieläkin kovempi. Ja viime viikolla päästiin Jukureiden paineen alta pois, niin eiköhän me päästä Sportinkin paineen alta pois.
- Kyllä mekin pyritään antamaan painetta Sportin puolustukselle. Meillä on kolmivaiheinen prässi, jos vastustajan selkä näkyy, niin painetta annetaan. Toki puolustusvalmius pitää myös olla, mikäli vastustaja lähtee hyökkäämään niin viisi miestä pitää olla kiekon alla, päättää Jouni Varis.
Illan ottelua voi kuunnella Radio Rexin taajuudelta tai katsoa netistä www.mestistv.fi
![]() | ![]() |
Sarjataulukko