21.02.2012
Johtavan takaa rinnalle loppukaarteessa, maalisuoralla kirivoittoon, voitot 2-1
Jokipoikien ja SaPKon kolmatta puolivälieräottelua oli saapunut katsomaan reilut 2200 katsojaa. Ottelu tarjosi iloa ja surua, mutta taiston tauottua ilo on päällimmäisenä, kun Ärjylauma näytti mistä se on tehty ja kiri kolmannessa erässä 0-2...
21.02.2012
Taistelu jatkuu!
Ei mennyt sunnuntaina Talvisalossa kuten piti. Tappiohan Savonlinnasta tarttui mukaan, kun kolmannen erän hurja kiri ei tuonut tulosta. Tänään on kuitenkin uusi päivä ja Mehtimäellä Ärjyt taltuttaa pässien orastavan vastarinnan.
Molemmat pelit...
19.02.2012
Tänään taistellaan Talvisalossa!
Heimosota jatkuu jo tänään Savonlinnassa. Ensimmäisessä taistelussa Jokipojat otti hienon kolme - yksi voiton. Runkosarjan lopun vaisut otteet olivat enää muisto vain. Tuleen ei kuitenkaan jäädä makaamaan, vaan tänään haetaan toinen...
18.02.2012
Jeeees!
Jokipojat otti ansaitusti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan ollen Savonlinnan Pallokerhoa parempi lukemin 3-1.
Lauantai-illan kuumaa huumaa ja tarkkaa playoff-kiekkoa oli tarjolla Mehtimäen illassa puolivälierien avauskierroksella. SaPKo tuli peliin todella...
18.02.2012
Nyt alkaa heimosota!
Jokipojat kohtaa pudotuspelien avauskierroksella rakkaan vihollisensa SaPKon. Joukkueet kohtasivat runkosarjan aikana kuusi kertaa joista SaPKo voitti neljä. Nyt alkavat tosipelit ja Ärjyt tulee viemään pässejä edestä ja takaa!
SaPKoa povattiin kauden alussa...
14.02.2012
No joo
Rankasti poissaolojen rampauttamalla kokoonpanolla liikkeellä ollut Jokipojat jäi SaPKon jalkoihin tiistain tasauspelissä Mehtimäellä. Loppulukemat kirjattiin numeroin 1-5.
Joensuulaisen kiekkolegenda Markku Kyllösen paidan jäädyttäminen jäi...
13.02.2012
Enää haasteottelut ja sitten alkaa tosipelit!
Enää kaksi ottelua ennen kuin tosipelit alkavat. Nyt pelattavat kaksi kierrosta tulivat ottelukalenteriin lisäyksenä, kun Kiekko-Laser meni kesken kauden konkurssiin. Maanantaina Jokipojat kohtaa vieraissa sarjassa kolmantena olevan Kouvolan KooKoon ja tiistaina Mehtimäell...
11.02.2012
Ärjyt jyräsivät Hawaiji-illan voittoon!
Ns. Hawaiji-kiekko oli illan termi Jokipoikien ja Peliittojen iskiessä yhteen Mehtimäen illassa. Ottelua hallinnut Jokipojat piti lopulta kolme pistettä kotonaan lukemin 6-5.
Hellureita, humppaa ja hulabaloota tarjosi lauantaimatsi Joensuu-Heinola. Loppulukemiksi mätettiin 11...
11.02.2012
Tänään palataan voittojen teille!
Keskiviikon peli oli huonoa, perjantain jo parempaa. Lauantai-iltana olisi meininki sitten jo palata taas pistekantaankin, kun vieraaksi saapuu Heinolan Peliitat.
Ärjylauma on varmistellut neljännen sijansa runkosarjassa jo hyvän aikaa sitten, joten illan ottelussa ei suurta panosta...
08.02.2012
Aina ei voi voittaa, vaikka halua olisi
Niin se vaan on, että Jokipoikien komea kuuden ottelun voittoputki näki tiensä päätöksen keskiviikkona kun vierailija JYP-Akatemia tuli ja kuittasi itselleen kolme pistettä lukemin 3-6. Tästäpä onkin sitten suunta taas kohti voittoja!
Ottelun alla...
07.02.2012
Jypinkylän pojat keskiviikkoillan vastustaja
Jokipojat ovat olleet viimeisimmissä peleissään oivassa vireessä kun koko sarjan kärkikolmikko on voitettu vuorotellen ja lauantaina Ärhylauma perkasi vantaalaiset lohipaidat oikein kunnolla kotiluolassaan. Voittoputkelle lähdetään hakemaan jatkoa my...
04.02.2012
Ei jäänyt lohesta jäljelle kuin ruoto
Kiekko-Vantaa sai tuta Jokipoikien nykyvireen raskaamman kautta joukkueiden kohtaamisessa Mehtimäellä. Isännillä jäi kolmen pisteen lisäksi käsiin kohtuullisen väkevä kalantuoksu, sillä lohipaidat perattiin ihan kunnolla loppulukemin 5-1.
Jokipojat...
04.02.2012
Ärjyt perkaavat lohen!
Jokipoikien hurja kevät sai jatkoa keskiviikkona Jyväskylässä, kun Ärjyt otti huonollakin pelillä arvokkaan vierasvoiton. Tänään Jokipojat kohtaa Mehtimäellä tiukasti playoff-paikasta taistelevan Kiekko-Vantaan.
Kiekko-Vantaa on hävinnyt...
01.02.2012
Jokipojat pisteiden hakuun Jyväskylään!
Ärjyt on päässyt taas hurjaan iskuun. Viime viikkojen aikana ovat kaatuneet kaikki kolme sarjataulukossa ylempänä olevaa joukkuetta. Pudotuspelejä ajatellen joukkueen nykykunto tietää hyvää, edessä on pitkä kevät.
Illan vastustaja JYP...
30.01.2012
Jokipoikien toimitusjohtaja vaihtuu
Jokipojat etsii parhaillaan uutta toimitusjohtajaa johtamaan Jokipoikien seurayhtiö Hokijoki Oy:n toimintaa. Nykyinen toimitusjohtaja Sami Pursiainen siirtyy kuluvan kauden jälkeen uusien haasteiden pariin. Pursiainen on luotsannut Hokijoki Oy:tä kaudesta 2009 alkaen.
- Samin...
28.01.2012
Jokipojat hoiteli KooKoon - Mehtimäen mestaruus on selvä
Jokipojat paketoi itselleen voiton lauantaina kun vierasjoukkue KooKoo joutui taipumaan hyvän alkunsa jälkeen kotijoukkueelle voittomaalilaukausten jälkeen lukemin 4-3. Jo aikeisemmin illalla Kataja niittasi Kouvot parketin rakoon vakuuttavasti ja kun Jokipojat tekivät sen mit...
28.01.2012
Tänään Mehtimäellä on suuren urheilujuhlan tuntua!
Jokipojat ja koripallojoukkue Kataja järjestävät tänään Mehtimäellä hienon tapahtuman nimeltään Mestarit Mehtimäellä. Tapahtuma alkaa kello 16 areenalla, jossa Kataja kohtaa Kouvolan Kouvot. Kello 18:30 jäähallissa alkaa...
25.01.2012
Joensuun Teatteriravintola syöttöpisteille
Joensuun Teatteriravintola ja Jokipojat laajentavat yhteistyötään entisestään. Jokipoikien uudet pelaajahankinnat Roope Ranta, Lars Volden ja Janne Niva nauttivat loppukauden lounaansa Teatteriravintolan maistuvasta seisovasta pöydästä.
Joensuun...
25.01.2012
Ärjyt haastaa kotkanpoikaset!
Jokipoikien viime viikko sujui hienosti, vieraissa kaatui niin SaPko kuin sarjakärki Jukuritkin. Mutta tänään haaste on äärimmäisen kova, kun vastaan asettuu hurjaan lentoon päässyt Vaasan Sport. Sport on voittanut viisi viimeistä peliään...
23.01.2012
Lars Volden ja Roope Ranta ärjypaitoihin loppukaudeksi
Espoon Bluesin hyökkääjä Roope Ranta (23) ja samaa seuraa edustanut maalivahti Lars Volden (19) siirtyvät Jokipoikiin loppukauden mittaisella sopimuksella. Lisäksi Jokipoikien maalivahti Antti Ore siirtyy pelaajan ja molempien seurojen yhteisellä sopimuksella...
21.01.2012
Ärjyt lähtee haastamaan sarjakärkeä!
Jokipoikien viime aikojen heikko vire oli keskiviikkona muisto vain, kun Ärjyt mursi Talvisalon kirouksen ja otti hienon kolmen pisteen voiton SaPKosta. Tänään vieraspelit Savossa jatkuvat ja edessä on entistä kovempi haaste, kun vastassa asettuu Mestistä johtava...
18.01.2012
Ärjyt savossa osa 1
Jokipoikien kone on yskähdellyt viime aikoina ja viimeisestä kahdesta ottelusta on käteen jäänyt vain luu. Keskiviikkona paluuta voittokantaan lähdetään hakemaan Savonlinnasta, jossa vastaan asettuu legendaarinen SaPKo.
Viime viikko oli Jokipoikien kannalta...
16.01.2012
Jokipojat ja Blues tekevät pelaajavaihdon!
SM-liigassa pelaava Espoon Blues sekä Jokipojat vaihtavat pelaajia viikon ajaksi. Espoosta Joensuuhun tulevat hyökkääjä Roope Ranta sekä norjalainen maalivahti Lars Volden. Joensuusta Espooseen matkaa maalivahti Antti Ore.
Jokipojat ja Blues ovat tehneet yhteistyö...
14.01.2012
Sport vahvempi taistelupelissä
Keskiviikkoista peliesitystään kirkastamaan lähtenyt Jokipojat jäi vaille pisteitä, kun vierailija Vaasan Sport kuittasi itselleen voiton maalin voitolla. Ottelu oli kahden hyvin organisoituneen joukkueen koitos, eikä olisi ollut mikään vääryys,...
14.01.2012
Ärjylauma Vaasan Sportin kimppuun
Ailahtelevin ottein vuoden aloittanut Jokipojat saa lauantai-illan kamppailuun vastaansa Vaasan Sportin, joka on pelannut viimeisimmät ottelunsa onnellisten tähtien alla. Kotkapaitojen kurssia lähdetään muuttamaan mollivoittoisempaan suuntaan Ärjyjen toimesta...
11.01.2012
Ei mennyt piirustusten mukaan
Jokipoikien ja LeKin kohtaaminen ei tällä kertaa muodostanut ilonhetkeä pakkasten keskelle. LeKi oli pirteällä pelipäällä, sen sijaan isäntien homma jäi vähän telineisiin. Lopputulos on karu 2-6 -kotitappio.
Tiukka ja...
11.01.2012
Tänään kyyti on kylmää Lempäälän pojille!
Jokipojat koki viime viikolla tilastotappion, kun TuTo nöyryytti kesyä Ärjylaumaa Mehtimäellä lukemin 1-3. Pitkästä tappioputkesta ei ollut onneksi kysy, vaan Ärjyt palasi jo seuraavana päivänä takaisin voittojen tielle Kiekko-Vantaan...
11.01.2012
Janne Niva tulee try-outille!
Jokipojat kärsii tällä hetkellä akuutista hyökkääjä pulasta ja sitä paikkaamaan tulee alkukauden Kiekko-Laserin sekä RoKin riveissä pelannut Janne Niva. Hän on pelaa Jokipojissa kahden viikon ajan antaen näyttöjä mahdollista...
09.01.2012
Kohti kevättä
Syyskausi on jo takana ja on aika vetää yhteen sen tapahtumat. Nettitoimitus istahti alas Jokipoikien kapteenin Jarkko Immosen kanssa juttelemaan syyskaudesta.
Viime keväänä ja kesänä joukkue uudistui isosti, koko valmennus vaihtui sekä pelaajistossakin k...
06.01.2012
Pisteputki poikki
Loppiaisillan kamppailu Mehtimäellä ei tarjonnut mitään suurta kiekkojuhlaa, ottelussa ei juurikaan hienouksia nähty ja vieraileva joukkue TuTo Hockey vei pisteet Aurajoen rannalle lukemin 1-3. Jokipojat oli ottanut pisteitä edellisestä yhdeksästä...
06.01.2012
Kuudenpisteen viikonloppu?
Jokipoikien tiukka viikko jatkuu kahden ottelun viikonlopulla. Perjantaina Ärjyt kohtaavat Mehtimäellä turkulaisen TuTon, joka on koko kauden rämpinyt pahasti. Joukkue majailee sarjataulukossa tällä hetkellä sijalla yhdeksän, vain huonompi maaliero erottaa...
04.01.2012
Uusi vuosi ja uudet kujeet!
Jokipoikien viime vuosi päättyi varsin iloisissa tunnelmissa. Joukkue on tällä hetkellä Mestiksen kovakuntoisin ryhmä. Ärjyt jäivät viimeksi ilman pisteitä marraskuun lopulla pelatussa ottelussa, jossa voiton vei tuleva vastustaja Heinolan Peliitat...
30.12.2011
NIIIIIIIN SIISTII!
Jokipoikien upea nousu kantoi hedelmää vuoden päätöspelissä Mehtimäellä. Ajoittain jo sillassa ollut kotijoukkue näytti lopulta, että taipuu se huippujoukkuekin ärjysydämen edessä.
Jokipoikien ja Jukureiden kohtaamisessa tarjoiltiin...
30.12.2011
Sarvettomat nuijapäät saapuu Mehtimäelle!
Jokipoikien joululoma päättyy tänään, kun sarjakakkonen Mikkelin Jukurit tulee haastamaan kovavireisen kotijoukkueen. Ärjyt sai viettää pidennetyn joululoman, kun Kiekko-Laserin kaatuminen pudotti otteluohjelmasta keskiviikoksi kaavaillun vierailun Raksilaan...
21.12.2011
6-0, hyvä olla!
Isännänottein kaukalossa esiintynyt punakone käytti ylivoimansa erittäin tehokkaasti ja vankisti sarjan nelospaikkaa täydellä pistepotilla. Jokipoikien viimeinen ottelu ennen joulutaukoa oli kotijoukkueen ilotulitusta, kun vierailija Kajaanin Hokki sai kyytiä...
20.12.2011
Nälkämaan pojat kaatuu Puden maaleilla?
Jokipoikien viiden ottelun voittoputki meni poikki viime lauantaina Turussa, kun TuTo kaatoi Ärjyt jatkoajalla. Turussa tuli fysiikanlait vastaan, kun joukkue pelasi pääosin neljällä puolustajalla. Nyt kotona on mahdollisuus päästä takaisin voittoihin kä...
16.12.2011
Ärjyt länsirannikon kierrokselle!
Jokipojat on ollut viime aikoina hurjassa tuloskunnossa, peräkkäisten voittojen määrä on noussut jo neljään. Joukkue lähteekin hyvillä mielin kauden toiselle länsirannikon kiertueelle. Ensimmäinen kiertue päättyi Jokipoikien osalta...
09.12.2011
Fanishop avattu!
Osta Jokipoikien tuotteita joulupukin konttiin!
Myynnissä myös lahjakortteja 20 € ja 50 € arvoisina.
Fanishoppiin pääset tästä
Hyvää Joulumieltä toivottaa Jokipojat!
08.12.2011
Joona Manninen Jokipoikiin loppukaudeksi
Alun perin joensuulaisen juniorikoulun kasvatti Joona Manninen (20) vahvistaa Jokipoikien Mestismiehistöä loppukauden ajan. Jokipoikien B-juniorikauden jälkeen Joonan tie vei Espooseen, jossa raamikas hyökkääjä pelasi Espoon Bluesin B-junioreiden ja A-junioreiden...
02.12.2011
Lauantaina heitetään Mikkelin poikia seinille!
Keskiviikkona Jokipojat otti kotonaan nihkeällä pelillä jatkoaikavoiton Kajaanin Hokista. Ottelun alku oli harvinaisen nihkeää tekemistä Ärjyiltä, mutta loppua kohden peli parani ja joukkue otti ansaitsemansa kaksi pistettä. Lauantaina Ärjyt...
02.12.2011
Olavi Vauhkonen on valittu Mestiksen kuukauden pelaajaksi!
Viime peleissä hurjaan vireeseen yltynyt raamikas ykköskentän laituri on valittu marraskuun pelaajaksi. Kahdeksan maalia viime kuussa mättänyt Vauhkonen on ollut näkyvässä roolissa, kun Jokipojat on aloittanut hurjan kirin kohti Mestiksen neljän kä...
30.11.2011
Jatkoaikavoitto!
Jokipojat lähetti Kajaanin Hokin takaisin nälkämaille pistettä rikkaampana Rony Ahosen niitattua voitto-osuman jatkoajalla.
Jokipoikien ja Hokin ottelut ovat olleet tällä kaudella tiukkoja vääntöjä. Keskiviikkoillan ottelu Mehtimäellä ei...
30.11.2011
Ärjyt saa vieraita nälkämailta!
Viime viikko sujui Jokipojilta hienosti, pistesaldo kasvoi viidellä pisteellä. Jokipojat kaatoi vieraissa sarjajohtajan sekä kovaa nousuvirettä osoittaneen Kiekko-Vantaan. Ainoastaan Heinolasta Ärjyt joutuivat poistumaan tappioniskassaan.
Uusi viikko alkaa kotiottelulla...
29.11.2011
Uudet fanituotteet ovat vihdoin saapuneet!
Uusia fanituotteita on myynnissä ensimmäisen kerran huomisessa kotiottelussa. Tuotteet tulevat nettimyyntiin tämän viikon aikana. Lisää uusia fanituotteita on tulossa myyntiin parin viikon päästä.
Uusia tuotteita:
Huppari 55 €
Fleece-pipo 20...
29.11.2011
Jokipojat hakee tilastointihenkilöitä
Jokipojat hakee tilastointihenkilöitä, tehtävänäsi on tilastoida Jokipoikien kotiotteluissa joukkueiden laukauksia, aloituksia, jääaikaa ja +- tilastoja.
Työaika: n.2,5-3 tuntia/ottelu iltaisin (arkisin klo 18:00 alkaen ja viikonloppuisin klo 16:30 alkaen),...
28.11.2011
Fanimatka Mikkeliin, lähde mukaan!
Jokipoikien etelänkiertue on takana ja kiertuehan päättyi maukkaaseen 3-5 voittoon vantaalaisista. Tällä viikolla pelataan jälleen: ensin keskiviikkona kotona Hokkia vastaan ja sitten lauantaina Mikkelissä Jukureita vastaan.
Jukureita vastaan käytäv...
24.11.2011
Ärjyt lähtee poimimaan etelän hedelmiä!
Jokipojat otti keskiviikkona Kouvolassa hienon voiton sarjajohtajasta voittolaukauskilpailun jälkeen. Joukkueen mieliala on korkealla kun etelän kiertue alkaa. Jokipojat lähtee perjantaiaamuna kohti Heinolaa, jossa joukkue kohtaa legendaarisen Heinolan Peliitat. Lauantaina joukkue...
22.11.2011
Sarjajohtajalle annetaan isän kädestä!
Jokipoikien viime viikko oli kaksijakoinen, Vaasasta matkaan tarttui nolla pistettä vaikkakin joukkue pelasi hyvän pelin. Lauantaina Mehtimäellä Ärjyt otti tärkeän voiton sarjataulukossa ylempänä olevalta Lempäälän Kisasta.
Keskiviikkona...
19.11.2011
Tasapainoinen esitys toi täyden pistepotin
Mehtimäen valoihin saapunut LeKi Lempäälästä sai poistua pitkälle ja pimeälle tielle kohti Pirkanmaata tappio niskassaan kun hyvin taistellut ärjylauma katkaisi vierailijoiden voittoputken. Kun 60 minuuttia oli valotaululla, maalisarakkeissa komeili...
19.11.2011
A-nuorilla menee hyvin - haastattelussa valmentajat
Jokipoikien nettitoimitus on seurannut A-nuorten otteita aina kun on vaan paikalle ehtinyt ja pitänyt muutenkin yhteyttä joukkueen valmennusjohtoon. Lieneekin jo korkea aika ottaa Ärjyjen otteet tarkastelun alle ja antaa päävalmentaja Mika Martikaisen ja Matti Hietakankaan...
18.11.2011
Lempäälän legioona Ärjyn hampaisiin
Jokipoikien kotiottelut jatkuvat maaottelutauon jälkeen lauantaina, kun vastaan luistelee Lempäälän Kisa. Jokipojat hävisivät keskiviikkona Vaasassa, vaikka hallitsivat pelin alkua. Maalit jäivät tuolloin tekemättä ja Sport kuittasi voiton 5-1...
16.11.2011
Vaasan veri vapisee!
Lyhyen mutta ansaitun loman jälkeen Ärjyt palaavat taas sorvin ääreen. Joukkue lähti jo tiistaina matkalle kohti länsirannikkoa. Ennen maajoukkuetaukoa lievää nousu virettä osoittanut Jokipojat kohtaa kolme viimeistä otteluaan hävinneen Vaasan...
11.11.2011
Joonas Koskinen ja Jokipojat ovat purkaneet pelaajasopimuksen
Sopimus on purettu yhteisymmärryksessä Joonas Koskisen aloitteesta. Koskisella oli sopimuksessaan pykälä, jonka turvin hän saattoi marraskuun loppuun mennessä siirtyä SM-liigaan tai ulkomaille. Hän siirtyy ulkomaille.
11.11.2011
JOKIPOIKIEN UUDISTETUT NETTISIVUT ON AVATTU
Uudet nettisivut ovat luonnollinen jatkumo Jokipoikien tavoitteessa palvella sidosryhmiään entistä paremmin. Seura on kehittänyt määrätietoisesti verkkoviestintäänsä kuluneen kesän aikana. Jokipoikien tiedottamisesta vastaamaan on perustettu...
10.11.2011
Taisteluvoitolla pienelle tauolle
Jokipojat palasi parin tappion jälkeen takaisin voittokantaan, kun Mehtimäelle saapunut K-Laser oli maalin verran huonompi, loppulukemien ollessa 3-2 kotijoukkueen eduksi. Maaleja tehtiin tasatahtiin, mutta Jokipojat pääsi tekemään viimeisimmän ja näinp...
08.11.2011
Tervaa ja höyheniä
Ei mennyt revanssiviikonloppu käsikirjoituksen mukaan. Tarkoituksena oli antaa pässeille pataan niin, että sarvet lähtee päästä, mutta toisin kävi. Ärjyt saalistivat vain yhden pisteen. Ennen maajoukkuetaukoa Jokipojat kohtaa vielä oululaisen Kiekko...
05.11.2011
Voi rähmä
Jokipoikien ja SaPKon kohtaaminen Mehtimäellä jätti aika paljon toivomisen varaa. Aina hankala SaPKo oli vaikea vastus tänäänkin ja pisteet matkasivat Savoon lukemin 3-5.
Vierailija SaPKo ei antanut Jokipojille revanssia eilisestä jatkoaikatappiosta. Kolmannessa...
04.11.2011
Savon keisareilta niistetään kuusi pistettä!
Jokipoikien peli on viime aikoina ollut ihailtavaa katsottavaa. Väkevät otteet kentällä ovat näkyneet myös sarjataulukossa, jossa joukkue onkin vankistanut asemaansa kuuden parhaan joukossa. Mestiksen revanssi viikonloppuna Ärjyt kohtaavat kahdesti Savonlinnan...
02.11.2011
Sillälailla!
Jokipojat piti oppitunnin kanan ruumiintoiminnoista ja samalla pisteet kotona joukkueen kohdatessa Mikkelin Jukurit Mehtimäellä. Vakuuttavasti jyrännyt ärjylauma jätti lopulta vieraansa vaille mahdollisuuksia.
Jarno Pikkaraisen Jukurit on tähän saakka ollut ä...
01.11.2011
Savon kuninkaat ajetaan mierontielle!
Voittoputkessa oleva Jokipojat kohtaa keskiviikkona lievästä laskusuhdanteesta kärsivän Mikkelin Jukurit. Ärjyjen viime viikko loppui riemukkaissa tunnelmissa, kun perjantaina kaatui TuTo ja lauantaina Hokki. Kahden perättäisen voiton myötä on joukkue...
29.10.2011
Jokipojat klaarasi nitromatsin!
Jokipoikien kuuden pisteen viikonloppu kruunautui lauantai-illan koitoksessa Mehtimäellä, kun isännät pitivät pisteet kotona jalkapallolukemin 1-0.
Kajaanin Hokin ja Jokipoikien ottelut ovat olleet tasaista vääntöä koko kauden. Niin lauantainakin....
28.10.2011
Jokipojat hoiteli TUTOn
Kiekonhallintaa, kiliseviä tolppia, neljä maalia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita - siinä Mehtimäen perjantai-illan kaava. Ärjypaidat eivät antaneet TUTOn yllättää, vaan pitivät pisteet kotona maalein 4-2.
Mehtimäelle saapunut TUTO sai...
28.10.2011
Kuuden pisteen viikonloppu on edessä!
Vierailusta Kouvolassa jäi Ärjyille käteen vain kaluttu luu. Joukkueen peli oli välillä jopa loistokasta, mutta hyvistä paikoistakaan ei saatu maaleja aikaiseksi. Tulevana viikonloppuna pitää tulla maaleja, koska tarjolla olisi kuusi pistettä,...
25.10.2011
Pidä pää ylhäällä Märkä – Simo!
Viime viikko päättyi Jokipoikien osalta hienoon ja ansaittuun kotivoittoon JYP-akatemiasta. Lisämerkintöjä voittosarakkeeseen lähdetään hakemaan keskiviikkona Kouvolasta, jossa vastaan asettuu Mestiksen sarjakärki Kouvolan KooKoo.
Viime lauantain...
25.10.2011
Osallistu valokuvakisaan!
Jokipoikien valokuvakisa on edelleen käynnissä. Lähetä valokuvasi Jokipoikiin tai Jokipoikien fanitukseen liittyen meille osoitteeseen nettitoimitus@jokipojat.com
Ennen kautta julistamamme kuvakilpailu on edelleen käynnissä. Kuvia on tullut kohtuullisesti mutta lis...
22.10.2011
Se meni niinkuin pitikin
Jokipojat näyttivät JYP-Akatemialle kaapin paikan lauantai-illan väännössä Mehtimäellä. Isännän ottein kaukalossa jyrännyt ärjylauma piti pisteet kotona maalein 6-3.
JYP-Akatemian nuori joukkue tuli lauantaiottelun avauserään...
21.10.2011
Ärjyt passittaa traktoripojat tyhjin käsin takaisin Nykäskylään!
Jokipoikien hyväkään peli ei tuonut täyttä pistepottia keskiviikkona Kajaanista. Ärjyt hallitsivat peliä, mutta Hokki käytti paikkansa ja voitti ottelun voittolaukauskilpailussa. Lauantaina pistetään uutta matoa koukkuun ja JYP-akatemia joutuu py...
19.10.2011
Keskiviikkona Ärjyt käyvät pöllyttämässä Kainuun karpaasit
Tiukan viime viikon jälkeen Jokipojilla on edessään kahden ottelun viikko. Keskiviikkona joukkue matkustaa Kajaaniin ja lauantaina Mehtimäellä vastaan asettuu JYP-akatemia. Ärjyt lähtevät luottavaisin mielin keskiviikkona Kainuuseen pisteiden hakuun....
18.10.2011
Miro Aaltonen jatkaa sekä puolustaja Esa Lehikoinen liittyy Jokipoikiin ottelukohtaisella sopimuksella
Espoon Bluesia edustava joensuulaislähtöinen Miro Aaltonen jatkaa Jokipojissa maaottelutaukoon 9.11. saakka. Puolustuksen suhteen kantautuu myös hyviä uutisia, sillä joensuulaiselle kiekkoyleisölle aikaisemmilta vuosilta tuttu kovaotteinen pakki Esa Lehikoinen liittyy...
15.10.2011
Oulussa onnistuttiin, mutta lohi ei pysynyt pyydyksessä
Jokipoikien viikonlopun kaksi peliä toi voiton ja tappion. Perjantaina K-Laserin kotiluolasta oli tuomisina maukas 0-2 voitto, mutta lauantai-iltana pisteet matkasivat Vantaalle lohipaitojen mukana. Lauantain peli oli kahden väsyneen joukkueen kohtaaminen, jossa ei tarjottu hienouksia...
13.10.2011
Oulussa maksellaan kalavelat, kotona edessä kalankäsittelyä
Jokipojilla on edessään kahden ottelun viikonloppu. Ensimmäinen koitos on perjantaina Oulussa Kiekko-Laserin vieraana ja viikonlopun huipentaa kotipeli K-Vantaata vastaan lauantaina. Edessä on kaksi tärkeää kamppailua, joista joukkue lähtee hakemaan...
12.10.2011
Roope ja Miro ratkaisijoina
Jokipoikien ja Heinolan Peliittojen välisestä ottelusta jää päällimmäisenä mieleen viikon lainalle saapuneiden Roope Rannan ja oman kylän Miro Aaltosen onnistumiset. Tehot 4+0 ja 0+3 paukutelleet pojat toimivat voiton takuumiehinä.
Ottelun alusta ei...
12.10.2011
WebTV-lähetys Jokipojat-Peliitat -ottelusta peruttu
Yhteyksientarjoajan ongelmien vuoksi WebTV-lähetys 12.10. ottelusta Jokipojat-Peliitat joudutaan perumaan.
Lähetyksen tilanneet saavat maksamansa rahat takaisin ottamalla yhteyttä Marko Sairaseen, marko.sairanen@jokipojat.com.
Jokipojat pahoittelee asiasta koituvaa harmia.
11.10.2011
Ärjylauma janoaa voittoa keskiviikkona
Lauantaina hienon nousun kolmannessa erässä tehnyt Jokipojat aloittaa kolmen ottelun viikon kotikaukalossaan, kun Mehtimäen keskiviikkoista kiekkoiltaa tulee koestamaan Peliitat Heinolasta. Vielä viime kaudella nimellä HeKi kulkenut joukkue on jäänyt pisteitt...
10.10.2011
Rajala Bluesiin viikoksi, tilalle Ranta ja Aaltonen
Jokipojat lainaa Juuso Rajalan viikon ajaksi sentteripulasta kärsivään Espoon Bluesiin. Vastaavasti Blues lainaa riveistään kaksi varsin mielenkiintoista hyökkääjää Jokipoikiin samoin viikon ajaksi.
- Juuso Rajala on toki erittäin tärke...
08.10.2011
Pistepussi karttui tiukan taistelun kautta
Jokipoikien taisteleva ilme ei riittänyt täyteen pistepottiin Mehtimäen lauantai-illassa, vaan vierailija Sport vei kaksi pistettä mukanaan Vaasaan voittamaalilaukauksien kautta.
Kotijoukkue tuli pelin ensimmäiseen erään hyvin ja sai luotua alkuminuuteilla...
07.10.2011
Vaasan veri vapisee lauantaina Mehtimäellä!
Jokipoikien kahden ottelun voittoputki katkesi karulla tavalla keskiviikkona, kun Mikkelin Jukurit otti selvänumeroisen 6-3 voiton Jokipojista. Lauantaina Jokipojat kohtaa Mehtimäen kiekkopyhätössä aina niin rakkaan Vaasan Sportin, ja vaasalaisten kustannuksella on...
04.10.2011
Savon kuninkaat nöyrtyvät kun Ärjyt tulevat kaupunkiin!
Jokipojat otti viime viikonloppuna historialliset kaksi voittoa vaikealta länsi-suomen kiertueelta. Joukkue pelasi viisi loistavaa erää ja varsinkin ottelu Lempäälässä oli Jokipoikien täydellistä hallintaa. Keskiviikkona joukkue matkustaa Mikkeliin,...
30.09.2011
Fanimatkalle Mikkeliin!
Ensi keskiviikkona 5.10 Jokipoikien faniyhdistys Susirajan Punamustat järjestää fanimatkan Mikkeliin. Kaikki mukaan kannustamaan Jokipojat voittoon!
Lisätietoja
29.09.2011
Jokipojat suorittaa kovapanosammuntoja akselilla Turku-Lempäälä
Jokipoikien alkukausi on ollut lievästi sanoen alavireinen. Viiden pelatun kierroksen jälkeen Jokipojat on sarjassa toiseksi viimeisenä. Viikonloppuna Jokipojilla on edessä aina niin vaikea Turku-Lempäälä kiertue. Joukkue lähti jo torstaina matkalle...
28.09.2011
Pahus, vieraille kääntyi
Jokipoikien taival jatkuu harmillisena. Keskiviikkoillassa vierailija KooKoo käänsi pelin Mehtimäellä edukseen ja vei pisteet mukanaan Kymenlaaksoon lukemin 3-4.
Ensimmäisen erän erinomainen lataus ei riittänyt tappamaan peliä ärjypaidoille....
28.09.2011
Mestistä voi jatkossa katsella netistä uuden MestisTV portaalin kautta.
Juuri avatun www.mestistv.fi sivuston kautta näet helposti suosikkijoukkueesi pelit, niin kotona kuin vieraissa. Uusi sivusto vaatii rekisteröitymisen, jonka jälkeen otteluiden tilaaminen on mahdollista.
Jokipoikien omalta kanavalta löydät joukkueen kaikki netistä...
28.09.2011
Kouvostoliitto hajoaa Mehtimäellä kuin Neuvostoliitto konsanaan
Jokipoikien kausi ei ole alkanut odotetulla tavalla. Neljän pelatun ottelun jälkeen joukkue on sarjassa toiseksi viimeisenä ja pisteitä on kertynyt kolme. Joukkue vahvisti maanantaina kapeaa hyökkäyskalustoaan kahdella uudella pelaajalla kun joukkueeseen liittyivä...
26.09.2011
Jokipojat hankki lisää hyökkäysvoimaa
Jokipojat on tehnyt yhden kauden mittaiset sopimukset kahden liigakokemusta omaavan hyökkääjän kanssa. Helsingin Jokereiden organisaatiosta saapuu isokokoinen laitahyökkääjä Olavi Vauhkonen ja Tampereen Tapparassa jo kahtena viime kautena SM-liigaa pelannut...
24.09.2011
Nolla pistettä kovasta yrityksestä huolimatta
Kiekollisen pelin hallinta meni isännille, mutta pisteet vieraille Jokipoikien kohdatessa lauantain tunnelmapalassa oululaisen Kiekko-Laserin.
Isännät hallitsivat ottelua ja paikkoja siunaantui mutta kun ei mene sisään niin ei mene. Yrityksen puutteesta punapaitoja...
23.09.2011
Lauantaina Mehtimäellä tapahtuu!
Lauantaina Jokipojat kohtaa Kiekko-Laserin. Tarjolla ottelussa on myös rutkasti muuta mukavaa. Nyt kannattaa suunnistaa koko perheen voimin Mehtimäelle!
"Pelipäivä on juhlapäivä". Tuo sanonta pitää jälleen paikkansa lauantaina, kun...
22.09.2011
JYP-AKATEMIA - Jokipojat näkyy ilmaiseksi netissä!!
Torstai-illan ottelu JYP-akatemia - Jokipojat näkyy ilmaiseksi linkistä: http://avaa.anviawebcasting.com/fi/jyp-akatemia/player
20.09.2011
Torstaina otetaan kauden toinen voitto JYP-akatemian kustannuksella.
Jokipoikien kausi jatkuu torstaina Jyväskylässä. Jossa vastaan asettuu suurten mullistusten JYP-akatemia, entinen D Team.
Viime viikon SaPKo peli oli Jokipojilta kauden parasta peliä. Muutos kauden avanneeseen peliin Kajaanin Hokkia vastaan oli suuri. Kajaanissa...
16.09.2011
Jokipojat voittoon tunnematsissa
Jokipojat kellisti SaPKon kauden kotiavauksessa lähes 3000-päisen kotiyleisön riemuksi. Lukemiin 4-2 päättynyt ottelu oli vauhdikasta kiekkoa ja tunnetta löytyi molemmin puolin. Jokipoikien maaleista vastasivat Juuso Rajala, Jarkko Immonen, Matti Näätä...
15.09.2011
Perjantaina Mehtimäellä pelataan kauden kotiavaus!
Jokipoikien kiekkokausi alkoi mollivoittoisesti, kun joukkue hävisi avausottelunsa Kajaanissa Hokille lukemin 3-2. Perjantaina avausvoiton metsästys jatkuu Joensuussa, kun kaupunkiin saapuu kesy pässilauma Savonlinnasta.
Keskiviikon ottelu Kajaanissa oli tempoltaan kovempi kuin yksik...
14.09.2011
Ärjyt nälkämaille pisteiden hakuun!
Tänään se alkaa! Mestis-kausi 2011-2012 pyörähtää käyntiin täydellä kierroksella. Jokipojat matkustaa Kajaaniin jossa vastaan asettuu harjoitusotteluissa kahdesti kohdattu Hokki.
Viime perjantaina pelatussa viimeisessä harjoitusottelussa Hokin...
13.09.2011
Uusi Punamusta kausijulkaisu on ladattavissa!
Noin 100-sivuinen opas on kattava julkaisu, joka on suunnattu joensuulaisten jääkiekon ystävien lisäksi jääkiekkojännäreille kautta maan. Tänä vuonna julkaisun teemaksi on valikoitunut maalivahtipelin salat. Julkaisussa haastatellaan tai siinä...
08.09.2011
Ärjyt nälkämaille voiton hakuun
Jokipoikien harjoituskauden viimeinen ottelu käydään perjantaina Kajaanissa, jossa vastaan asettuu paikallinen Hokki. Jokipojat voitti Hokin elokuun lopulla käydyssä ottelussa Mehtimäellä voittolaukauskilpailun jälkeen 3-2.
Jokipoikien peli on pikku hiljaa...
06.09.2011
Keskiviikkona pässilauma saapuu Mehtimäelle!
Jokipojilla on edessään viimeiset kaksi harjoituspeliä ennen kauden alkua. Keskiviikkona kohdataan Mehtimäellä SaPKo ja perjantaina joukkue matkustaa Kajaaniin Hokin vieraaksi.
Viikko takaperin Ärjyt hakivat voiton Talvisalosta pässilaumalta. Pelin tempo ei viel...
01.09.2011
Perjantaina Mehtimäellä Oulun pojille tarjotaan tervaa ja höyheniä!
Pienen alkukankeuden jälkeen Jokipoikien peli on alkanut rullaamaan. Takana on kaksi voittoa, viime viikolla Mehtimäellä kaatui Kajaanin Hokki ja keskiviikkona haettiin makea voitto Savonlinnasta. Perjantaina Mehtimäelle saapuu Oulun kakkosjoukkue, Kiekko-Laser.
Tässä...
30.08.2011
Keskiviikkona talutetaan pässiä narussa!
Jokipoikien harjoitusottelut jatkuvat tällä viikolla kahden ottelun voimin. Keskiviikkona joukkue matkustaa Savonlinnaan, jossa vastaan asettuu SaPKo.
Jokipojat otti viime perjantaina harjoituskauden ensimmäisen voiton, kun Kajaanin Hokki kaatui voittolaukauskilpailun jälkeen 3...
25.08.2011
Kainuun karpaasit perjantaina Mehtimäellä
Jokipoikien harjoitusottelut eivät ole alkaneet kovin riemukkaissa tunnelmissa, kaksi peliä kaksi tappiota. Perjantaina laitetaan jo uutta matoa koukkuun, kun Mehtimäellä vastaan luistelee nälkämaiden ylpeys Hokki.
Jokipojat kärsi keskiviikkona shokkitappion...
25.08.2011
Vieraskolumni: Immosen hetki
Jarkko Immonen on nyt tärkeämpi palanen Jokipoikien joukkuetta kuin kertaakaan aiemmin uransa aikana, kirjoittaa Jatkoaika.comin Mestis-toimittaja Eero Mutanen.
Jos olisin Jokipoikien valmentaja, ja saisin vapaasti valita joukkueeseeni kapteenin nykyisistä Mestis-pelaajista, olisi...
25.08.2011
Haastattelussa Jarkko Immonen osa 2
Tulevalle kaudelle lähes kaikki Jokipojissa on muuttunut. Seuran taustoilla on tapahtunut ja valmentaja vaihtunut. Pelaajistossakin on käynyt melkoinen tuuletus. Mutta yksi on ja pysyy, numeroa seitsemän kantaa edelleen Jarkko Immonen.
Jos viime vuonna joukkueesta puuttui vetovoimaa...
25.08.2011
Toimiston aukioloajat ovat muuttuneet
Jokipoikien toimiston aukioloajoissa on tapahtunut muutoksia. Toimisto palvelee asiakaita tiistaina sekä torstaina kello 10-18 ja muina arkipäivinä kello 9-14.
24.08.2011
Haastattelussa Jarkko Immonen osa 1
Yksitoista kautta Jokipoikien edustusjoukkueessa. 402 ottelua ja 158 pistettä. Seurauskollisuus, periksiantamattomuus ja kaiken laittaminen peliin oman joukkueen puolesta. Siinä asioita, joiden takia Jarkko Immosesta on tullut fanien suosikki.
Jarkko Immosen taival Jokipoikien...
24.08.2011
Jokipoikien kapteenisto valittu
Ensi kaudella Jokipoikien kapteenina tulee toimimaan 402 ottelussa Jokipoikia edustanut puolustajakolossi Jarkko Immonen. Joensuulaislähtöiselle Immoselle, 29, alkava kausi Jokipoikien edustusjoukkueessa on jo kahdestoista.
Varakapteenien A-kirjainta tulevat kantamaan Samu Pitkänen,...
24.08.2011
Harjoitusottelut käynnistyvät todenteolla
Jokipoikien harjoitusottelut käynnistyvät tällä viikolla toden teolla. Keskiviikkona Mehtimäellä vastaan luistelee Jokereiden A-nuorten joukkue, jota valmentaa joensuulaisille tuttu mies, Jokeri-ikoni Tomek Valtonen.
Vaikka vastassa on A-nuorten joukkue, ei...
20.08.2011
Fanikuvakisa!
Me pyydämme Teiltä arvon fanit kuvia, joita voisimme julkaista Facebookissa. Kuvien täytyy jollain tapaa liittyä Jokipoikiin ja faniuteen. Kuvia voi lähettää osoitteeseen nettitoimitus@jokipojat.com. Eniten tykkäyksiä vuodenvaihteeseen mennessä...
18.08.2011
Missä he ovat nyt?
Vaihtuvuus Jokipoikien joukkueessa oli vaikean viime kauden jälkeen melkoinen. Mutta minne ovat kaikki viime kauden pelaajat menneet?
Maalivahdit:
Janne Juvonen, KiekkoReipas
Antti Härmä, lähtee opiskelemaan Oulun yliopistoon taloustieteitä, pääaineena johtaminen...
16.08.2011
Kuvia mestaruuskaudelta!
Jokipoikien Facebook-sivulle on ladattu 61 kuvaa mestaruuskaudelta. Kuvat ovat Jokipoikien hovikuvaajan Joona-Pekka Hirvosen ottamia.
Hienoja muistoja parin vuoden takaa. Ensi keväänä pidetään vielä isommat juhlat!
Jokipojat arpoo kauden aattona kaikkien...
15.08.2011
ANTTI ORE PALAA JOKIPOIKIEN MAALINSUULLE
Kaudella 2008-2009 Jokipoikien ykköstorjujana toiminut Antti Ore (31) palaa Joensuuhun ja Jokipoikiin. Kaksi aikaisempaa kautta Ore on pelannut Norjan pääsarjassa Stavanger Oilersin joukkueessa, josta tuomisina on yksi hopea ja yksi Norjan mestaruus. Edellisellä Mestiskaudella...
11.08.2011
Nuoret Ärjyt
Viime keväänä Jokipoikien A-nuorten kausi päättyi paljon myöhemmin kuin edustusjoukkueen. Nuoret Ärjyt pelasivat loistavan kauden, joka sai päätöksen vasta SM-liigakarsinnoissa. Kausi päättyi hiukan karvaisiin tunnelmiin, kun lähell...
10.08.2011
Nuoruuden voimaa
Jokipoikien kesän nuorimmat hankinnat ovat tähän mennessä olleet HIFK:n A-nuorista hankittu 18 – vuotias maalivahtilupaus Timo Niemi sekä Hokista kaapattu 20-vuotias puolustaja Ville Hyvärinen.
Luistintorjunnoilla ykkösvahdiksi?
Timon viime kausi meni A-...
08.08.2011
Kuvia kaudelta 2010-2011
Jokipoikien Facebook-sivulle on ladattu 48 kuvaa viime kaudelta. Kaikki kuvat ovat nuoren ja lahjakkaan Joona-Pekka Hirvosen ottamia.
Ennen kauden alkua on kiva käydä muistelemassa mitä viime kaudella oikein tapahtui.
www.facebook.com/jokipojat
05.08.2011
Jokipojat Twitterissä!
Jokipojat ovat avanneet Twittertilin, tarkoituksena on parantaa verkkoviestintää ja yhteisöllisyyttä. Twitter on helppo ja nopea tapa tavoittaa faneja, sekä se antaa mahdollisuuden keskustelupalstamaiseen kanssakäymiseen.
http://twitter.com/#!/Jokipojat
04.08.2011
Jokipoikien kausi alkaa Leppävirralta
Jokipoikien kausi alkaa perjantaina Leppävirralta, jossa vastaan asettuu Kiekko-Vantaa. Päävalmentaja Mikko Haapakoski on U20 maajoukkueen mukana, eikä ole johtamassa joukkoja, vaan tässä ottelussa vetovastuu on apuvalmentaja Jouni Variksella.
- Koko joukkue on hyvill...
02.08.2011
NIKO SNELLMAN RYMISTELEE ENSI KAUDEN JOKIPOJISSA
Tampereen Ilveksen pelaajatehtaan tuote Niko Snellman (23) vahvistaa alkavalla kaudella Jokipoikien Mestisjoukkueen hyökkäysosastoa. Lähes 190-senttinen ja satakiloinen Snellman tunnetaan ennakkoluulottomasta pelityylistään, jossa pienet esteet eivät etenemistä...
27.07.2011
Pentti Matikaisesta Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja
Joensuulaislähtöinen pitkän linjan kiekkovaikuttaja Pentti Matikainen liittyy Jokipoikien organisaatioon hallituksen puheenjohtajan vakanssille. Matikainen on urallaan muun muassa toiminut Suomen A-maajoukkueen päävalmentajana, useiden SM-liigaseurojen pää...
30.06.2011
Treeniblogi alkaa
Jokipoikien nettisivustolla alkaa nyt blogi, jossa seurataan kuinka kolmelle nuorehkolle miehelle käy, kun he harjoittelevat heinäkuun Jokipoikien edustusjoukkueen mukana. Mukana projektissa on kaksi parikymppistä miestä sekä yksi kolmenkympin ylittänyt pappa, joka...
28.06.2011
Haastattelussa Rony Ahonen
Harvoin on Jokipoikiin saatu edellisen kauden Suomen mestaria. Viimeksi näin kävi ennen kauden 1980-1981 alkua kun HIFK:ssä kultaa voittanut Hannu Kapanen palasi kotiin. Tänä vuonna tuota harvinaista herkkua on taas tarjolla, kun HIFK:ssa kultaa viime kaudella voittanut...
27.06.2011
Jokipojat lomailee!
Paljon on asioita saatu eteenpäin ja työntäyteisen rupeaman jälkeen jokipoikien toimisto heittäytyy lomalle.
Ahertamaan palataan Heinäkuun lopulla!
Jokipojat toivottavat kaikille mukavaa ja lämmintä kesää!
21.06.2011
LEGENDAT osa 2 Pommikone
Harva kiekkoilija on uransa aikana törmännyt Zamboniin, tehnyt hattutempun alle puolessa minuutissa sekä ensimmäisessä ottelussaan hyökkääjänä kahdella ensi kosketuksellaan kiekkoon tehnyt kaksi maalia. Joensuulaisen jääkiekon kasvatti...
17.06.2011
Matti Näätänen jatkaa ärjypuolustuksessa
Kesken viime kautta Jokipoikien riveihin palannut Matti Näätänen (28) jatkaa seurassa myös ensi kaudella. Näätänen edustaa pelityyliltään Mestiksessä hieman harvinaisempaa hyökkäävän puolustajan lajityyppiä. ”Nä...
16.06.2011
Haastattelussa Joona Karevaara
HPK:ssa Harri Rindellin alaisuudessa pelannut 23-vuotias Joona Karevaara sai viime kaudella vyölleen 51 runkosarjaottelua, ja niissä syntyivät tehot 5+7. Hän on urallaan pelannut yhteensä 131 SM-liigan runkosarjaottelua, joissa on syntynyt tehot 8+13. Oikealta laukova 187...
13.06.2011
Mestiksen kauden 2011-2012 sarjaohjelma on julkaistu.
Mestiksen kauden 2011-2012 sarjaohjelma on julkaistu. Jokipoikien osalta sarja alkaa keskiviikkona 14.9. Kajaanissa ottelulla Hokkia vastaan.
Jokipoikien kotiavaus vastustajaksi Mehtimäelle luistelee perjantaina 16.9.2011 SaPKo Savonlinnasta.
Sarjaohjelman löydät tästä...
09.06.2011
Jokipojille vahvistuksia SM-liigasta
Jokipojat on tehnyt yhden kauden mittaiset sopimukset kaikkiaan kolmen liigakokemusta omaavan pelaajan kanssa. Turun Palloseuraa ja Rauman Lukkoa viime kaudella edustanut keskushyökkääjä Juuso Rajala ja HPK:ssa viime kaudella laitahyökännyt Joona Karevaara sovittavat...
07.06.2011
Jokipoikien harjoitusottelut kaudella 2011-2012
Jokipoikien kauden 2011-2012 harjoitusottelut on julkaistu:
Päivä:
Klo:
Paikkakunta:
Ottelu:
05.08.2011
18.30
Leppävirta
K-Vantaa - Jokipojat
24.08.2011
18:30
Joensuu
Jokipojat - Jokerit...
24.05.2011
Haastattelussa Maalivahtivalmentaja Arto Pyykkö ja Fysiikkavalmentaja Harri Yrttiaho
Voidaan sanoa, että Jokipojat ovat ottaneet opiksi. Viime kaudella joukkueen valmennus sai lopullisen muotonsa vasta kahden runkosarjaottelun jälkeen, kun kakkosvalmentajaksi palkattiin pitkän pelaajauran Jokipojissa tehnyt Jani Keränen. Nyt kaikki on toisin. Uusi pä...
24.05.2011
Haastattelussa Ilmari Pitkänen ja Jarkko Näppilä
Viime viikolla julkaistujen pelaajasopimusten mukana Jokipojat saivat 150 ottelun verran SM-liigakokemusta, kun joukkueeseen liittyivät hyökkääjä Ilmari Pitkänen ja puolustaja Jarkko Näppilä. Molemmilla kavereilla on takanaan myös yhdet alle 18-...
24.05.2011
Haastattelussa Päävalmentaja Mikko Haapakoski
44-vuotias Mikko Haapakoski on kokenut kiekkomies. Miehen mittava SM-liigaura alkoi 18-vuotiaana
Oulun Kärpissä. Hänen pelaajauraan mahtuu paljon menestystä, A-nuorten suomenmestaruus, U20
maailmanmestaruus, kolme suomenmestaruutta, kaksi hopeaa sekä pronssi. Ura p...
24.05.2011
Haastattelussa Ville Väänänen
Sanotaan, että kevät on kiekkoilijan parasta aikaa. Näin ei tänä keväänä ollut Jokipoikien osalta. Kausi loppui lyhyeen kuin kanan lento, mikä oli kaikille pettymys. Sitä se oli myös Ville Väänäselle. Miehen kesällä...
20.05.2011
Kausikortit kaudelle 2011-2012 nyt myynnissä
Jokipoikien kausikortti sisältää kaikki harjoitus- sekä Mestiksen runkosarjan kotiottelut. Kausikortin voi ostaa toimistolta käteisellä, kortilla tai smartum liikunta- ja kulttuuriseteleillä sekä Tyky-kuntoseteleillä.
Katsomokartta (jpg)...
18.05.2011
Harjoitukset käynnistyneet hyvin
Jokipoikien Mestisjoukkueen jääharjoitukset alkoivat toukokuun alussa 24 pelaajan voimin. Mukana on kymmenen pelaajaa A- ja B-junioreista sekä seitsemän tryouttilaista. Jokipojat harjoittelevat joukkueena vielä juhannukseen asti, jonka jälkeen alkaa omatoiminen osuus...
16.05.2011
Jokipoikamiehistö täydentyi
Jokipoikien Mestisjoukkue täydentyi viimeisimpien sopimusten myötä seitsemällä pelaajalla. Maalivahtiosastolle on kiinnitetty Helsingin IFK:n kasvatti ja nuorten U20-maajoukkueen lupaava maalivahti Timo Niemi. Puolustuspäässä uusia Ä...
11.05.2011
Kauden 2011-2012 mainokset nyt myynnissä!
Varmista näkyvyytesi Jokipoikien mukana hyvissä ajoin, ota yhteyttä niin tulemme kertomaan mitä Jokipojilla olisi tarjota juuri teidän yrityksellenne.
Myynti:
Marko Sairanen 043 218 0712 tai marko.sairanen@jokipojat.com
Jussi Savolainen 0400 318 839 tai jussi....
29.04.2011
Jokipoikien omistuspohja laajeni
Uudet resurssit mahdollistavat toiminnan jatkamisen aikaisempaa vakaammalta pohjalta
Pidemmän aikaa valmisteltu Jokipoikien omistajapohjan laajennuksen ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Kokoon saadaan hieman yli 70 % tavoitteena olevasta 300 000 euron rahoitusp...
28.04.2011
Jokipojat ja Molentum Marketing Oy yhteistyöhön
Jokipojat ja Molentum Marketing Oy ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen.
Molentum Marketing Oy toteuttaa Jokipoikien uuden verkkopalvelun.
21.04.2011
A-nuorten harjoitusryhmä
A-nuorten harjoitusryhmä löytyy täältä
01.04.2011
Immonen, Pitkänen, Oinonen ja Väänänen jatkosopimuksiin
Jo useita vuosia Jokipo-puolustuksen peruspilarina häärinyt Jarkko Immonen jatkaa ainakin tulevan kauden ajan tutussa joukkueessaan. Viime kaudella Jarkon ottelumäärä jäi loukkaantumisen takia 37:ään, joissa syntyi puolustamisen ohessa 21 tehopinnaa....
30.03.2011
Jouni Varis Jokipoikien kakkosvalmentajaksi
Jokipoikien A-junioreita tällä kaudella menestyksekkäästi valmentanut Jouni Varis siirtyy Mikko Haapakosken aisapariksi edustusjoukkueen kakkosvalmentajan paikalle. Varis on joensuulaiskatsojille tuttu ilmestys vaihtopenkin takana, sillä hän valmensi Jokipoikia...
09.03.2011
Mikko Haapakoski Jokipoikien uudeksi päävalmentajaksi!
Oulun Kärppien kasvatti, entinen Kärppien päävalmentaja ja mittavan SM-liigauran puolustajana tehnyt Mikko Haapakoski (44) valmentaa Jokipoikien Mestisjoukkuetta tulevalla kaudella. Sopimus kattaa kauden 2011-2012
Haapakoski on aiemmin toiminut 2000-luvun alussa pä...